kuvat: Mauri Tahvonen


Harakan saaren historiaa

Harakan saari kuului alkuaan Töölön kylän maihin aina vuoteen 1643 asti, jolloin Töölön kartanon maat siirtyivät kuningatar Kristiinan lahjakirjalla Helsingin kaupungille. Koko ruotsinvallan ajan Harakka oli selvästi kaupungin omaisuutta, vaikka sinne aluksi kaavailtiinkin linnoituslaitteita.

1700-luvun lopulle asti Harakka, kuten useimmat Helsingin niemen edustan saaret oli asumatonta aluetta. 1700-luvun puolessavälissä mainitaan Långörnin (Särkkä) ja Lilla Räntanin (Uunisaari) välinen alue kaupungin parhaana silakanpyyntialueena. 

1800-luvun sotilashistoria

Suomen sodan jälkeen Venäjän valtio suoritti linnoitustoimenpiteitä pitkään Harakassa kaupungin mailla, kunnes valtio vuonna 1869 osti saaren luotoineen kaupungilta. Tähän historiaan kuuluvat patterit aseistuksineen sekä asuinrakennukset. Harakan patterit on rakennettu nykyiseen asuunsa vuosina 1878-1894. Nikolain patteriin ja mörssäripatteriin liittyvät kasematit (ammus- ja ruutivarastot) on kunnostettu vuonna 2000 ja ne toimivat kulttuuriasiainkeskuksen ja ympäristökeskuksen käytössä mm. näyttelytiloina.

Venäläinen kausi

Saaren venäläisen kauden puurakentamisesta on jäljellä kolme esimerkkiä, jotka ajoittuvat 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun. Lennätinasemaa käytetään nykyään kesäisin mm. näyttelytilana, rantakasarmissa toimii ympäristökeskuksen luontotalo ja entisessä vartiorakennuksessa asuu saaren talonmies.

1920- ja 1930-luku

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen siirtyi Harakan saari Tarton rauhansopimuksen perusteella Suomen valtion omistukseen vuonna 1922. Saaren päärakennus, puolustusvoimien entisen kemiallisen koelaitoksen suuri hahmo näyttää ottavan yliotteen katoavasta 1800-luvusta. Arkkitehti Oiva Kallion suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1929 ja on hyvin säilynyt esimerkki 1920-luvun klassismista. 

Kemiallisen koelaitoksen rakentaminen ja toiminta on kuvattu Erkki Päiväläisen kirjassa "Kemian vuodet Harakassa", julkaistu 1988. Vuonna 1927 järjestettiin yleinen arkkitehtuurikilpailu laitoksen suunnittelusta ja samana vuonna kutsukilpailu, jossa oli mukana Kallion lisäksi Hilding Ekelund ja H. Holmberg. Oiva Kallion ehdotus voitti kilpailun, sen pohjalta valmistuivat rakennuspiirustukset 1928. Projektin sotilaallinen ryhti lienee miellyttänyt kilpailun tuomareita, mutta varsinaisessa suunnitelmassa Kallio luopui empireaiheista. Kaariportit olivat mukana vielä 1929 valmistuneissa rakennuspiirustuksissa, vaikka siipirakennuksesta oli varojen puutteen vuoksi luovuttu. Lopullisessa toteutuksessa myös portit jätettiin pois.

Toisen maailmansodan pommituksissa

Vuonna 1944 Harakkaan osui 13 pommia, jotka vahingoittivat mm. Nikolainpatteria ja päärakennuksen merenpuoleista julkisivua. Viimeisiä Harakan uudisrakennuksia on 1950-luvulla pystytetty betonibunkkeri, jota on käytetty pääasiassa ammusten purkuun. 

Harakasta virkistysalue

Kaupungin ja valtion välisessä aluevaihdossa Harakka siirtyi puolustusvoimien käytöstä jälleen Helsingin kaupungille vuonna 1988. Harakka avattiin kaupunkilaisten virkistyskäyttöön 1989 ja samana vuonna kaupunki antoi päärakennuksen helsinkiläisten ammattitaiteilijoiden käyttöön. Päärakennuksessa eli taiteilijatalossa heitä työskentelee tällä hetkellä 26 kulttuuriasiainkeskukselta vuokraamissaan ateljeetiloissa. 

Saaren nimi 

Harakan saari on nimeltä mainittu ensimmäisen kerran 1600-luvun puolessa välissä julkaistussa kartassa. 1800-luvulla ruotsinkielisissä kartoissa esiintyvät nimet Harakka ja Stora Räntan vaihdellen, Harakka-nimi alkaa vakiintua 1800-luvun puolenvälin jälkeen. Harakka-nimen Helsingin Nimistötoimikunta katsoo mahdollisesti syntyneen siitä, että jokin saaren muodossa on muistuttanut harakkaa.

 

 

Nosturi vuodelta 1939

 

Kasematti 4

 

 

 

 

 

Kaasunaamarin näkökentän mittausasteikko toisen kerroksen päätyhuoneessa